Senya
Alkuvuodesta 2024 Ikoni-singlellään läpimurron tehnyt Senya on uuden aallon rap/r’n’b -artisti, jonka musiikki huokuu MAIN CHARACTER-asennetta. Räpin suvereenista ulosannista, vahvasta laulullisesta osaamisesta ja upeasta live-energiasta tunnettu räppäri-laulaja starttaa vuotensa julkaisemalla kolmannen albuminsa “Crash Out” 2.1.2026.
Albumilta aiemmin lohkaistut singlt ”Rockstar”, ”Satumaa”, ”Innovaattori” ja “Tuulta purjeisiin” ovat nousseet kaikki Suomen Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden joukkoon. Omien julkaisujen lisäksi artistia kuultiin myös loppuvuodesta ilmestyneillä Turistin Magic city -albumilla sekä Abreun Traagista mut maagista -albumilla.
Artisti kertoo kolmannen albumin olevan matka hänen päänsä sisäisiin valoisiin ja pimeisiin puoliin.
“Albumi edustaa teemallisesti vahvojen tunteiden ääripäitä ja oman mielen vuoristorataa. Kuin kaksi jakautunutta persoonaa joiden kohtaaminen saa mut Crash outtaamaan.” Senya tiivistää albumiaan.
Albumi on syntynyt tiiviissä yhteistyössä päätuottajan Mugen kanssa. Artisti on päässyt osallistumaan ja kehittymään albumiteon aikana myös itse sävellyksissä ja tuotannoissa. Tuotantojen taustoissa kuullaan myös Jaicus & Hussa -tuottajaduoa.
Uuden sukupolven ääneksi nousseen Senyan edellinen, syksyllä 2024 julkaistu albumi ”HYVÄ SYDÄN, PAHA SUU” jakautui A- ja B- puoliin, josta toinen puoli edusti Pop-RnB-soundia, kun taas toinen toi esiin vahvan rap-vaikutteisen soundin. Artisti nähtiin kesällä Suomen suurimmilla festareilla ja mm. Flow Festivalin avaus sunnuntaina täydelle telttalavalle todisti, että artisti on pelottavaa vauhtia matkalla Suomen kovimmaksi naisräppäriksi ja eturivin artistiksi.
Tilaa artisti keikalle
Keikkamyynti
Keikkatuotannot
Keikat
ke 31.12.
Olvi-oluthalli, Iisalmi
pe 30.01.26
Hercules, Helsinki
to 05.02.26
Abiristeilyt, Silja Symphony
la 07.02.26
Abiristeilyt, Silja Symphony
ma 09.02.26
Abiristeilyt, Silja Symphony
ke 04.03.26
Wanha Hullu Poro, Levi
pe 06.03.26
Crash Out - levynjulkaisukiertue
Martinus, Vantaa
la 14.03.26
Crash Out - levynjulkaisukiertue
Osmo's Cosmos Bar (S), Imatra
la 14.03.26
Crash Out - levynjulkaisukiertue
Osmo's Cosmos Bar, Imatra
pe 20.03.26
Crash Out - levynjulkaisukiertue
Bepop, Joensuu
pe 20.03.26
Crash Out - levynjulkaisukiertue
45 Special, Oulu
pe 27.03.26
Harmaa Rinne, Ruka
pe 03.04.26
Crash Out - levynjulkaisukiertue
H5 Bar & Cellar, Tampere
la 04.04.26
Crash Out - levynjulkaisukiertue
Seurahuone, Loimaa
pe 10.04.26
Crash Out - levynjulkaisukiertue
Apollo, Turku
la 11.04.26
Tavastia, Helsinki
pe 17.04.26
Crash Out - levynjulkaisukiertue
Nuorisokeskus, Raahe
la 18.04.26
Crash Out - levynjulkaisukiertue
VNUE, Lahti
to 23.04.26
Sellosali, Espoo
pe 24.04.26
Crash Out - levynjulkaisukiertue
Escape, Jyväskylä
to 30.04.26
Crash Out - levynjulkaisukiertue
Pub Pikkupässi, Karkkila
pe 05.06.26
Soundfest, Lahti
ke 10.06.26
Downtown Calling, Helsinki
la 13.06.26
Kesärauha, Turku
Menneet keikat
pe 28.11.25
Kainuun ammattiopisto, Kainuu
la 22.11.25
Tullisali, Oulu
la 18.10.25
Syysbreikki, Mikkeli
to 21.08.25
Logomon Terassikesä, Turku
pe 15.08.25
Blockfest, Tampere
su 10.08.25
Flow Festival, Helsinki
la 09.08.25
Hoodfest -jatkot, Kuopio
pe 08.08.25
Cafe Pori Jazz, Pori
la 26.07.25
Qstock, Oulu
pe 25.07.25
Spacefest, Seinäjoki
la 19.07.25
Mellakka Festival -jatkot, Hämeenlinna
pe 18.07.25
Ilosaarirock, Joensuu
pe 04.07.25
Puistojuhlat, Jyväskylä
pe 27.06.25
Samppalinna, Turku
la 07.06.25
Kesärauha, Turku
ke 04.06.25
Siltanen, Helsinki
la 31.05.25
Monttu New Level, Pori
la 24.05.25
Teurastamo, Helsinki
la 17.05.25
Kulttuurikeskus Stoa, Idän kyläjuhla, Helsinki
pe 09.05.25
H5 Bar & Cellar, Tampere
ke 30.04.25
Tiivistämö, Helsinki
pe 25.04.25
Ravintola Karma, Seinäjoki
la 19.04.25
Lola Club, Jyväskylä
to 17.04.25
45 Special, Oulu
la 29.03.25
Lunta Ilosaaressa, Joensuu
la 28.12.24
W/ F
G Livelab, Tampere
la 21.12.24
Bowling & Billiard Garage, Kerava
la 23.11.24
Painohalli, Hämeenlinna
pe 15.11.24
Bepop, Joensuu
pe 08.11.24
Up North, Ruka
pe 01.11.24
Pingviini, Vantaa
la 26.10.24
Utopia, Turku
la 19.10.24
Bluesmoon, Raahe
pe 18.10.24
Wanha Työski, Hamina
pe 11.10.24
Freetime, Jyväskylä
la 05.10.24
Korjaamo, Helsinki
to 03.10.24
Lost In Music, Tampere
la 28.09.24
W/ Yrjänä
Kannusali, Espoo
su 18.08.24
Huvilateltta, Helsinki
pe 16.08.24
Blockfest, Tampere
pe 26.07.24
The Day Events Meripäivät, Kotka
la 20.07.24
Mellakka Festival 2024, Hämeenlinna
pe 21.06.24
Tahko Juhannus, Tahko
ke 19.06.24
Teurastamo, Helsinki
pe 14.06.24
W/ DJ Kridlokk & Eevil Stöö & Stepa
Tavara-asema, Tampere
la 01.06.24
Tunnit Täys!, Hämeenlinna
la 25.05.24
Ideapark Drift & Truck Show, Seinäjoki




