Pekka Nisu
Laulaja-lauluntekijä Pekka Nisun musiikki on areenakokoista, elinvoimaista musiikkia tavallisten ihmisten tavallisista elämistä. Uusin sinkku “Kevään valoihin” julkaistiin huhtikuussa. Kesällä 2021 ilmestynyt debyyttialbumi Papillon otettiin valtavalla innolla vastaan ja debyyttikeikka Tavastia-klubilla tuntui itsevarmuudessaan ja toteutuksessaan pitkän kiertueen vapautuneelta päätökseltä. Nisu tunnetaan myös syksyllä 2020 lopettaneen Pimeys-yhtyeen laulaja-kitaristina ja biisinkirjoittajana.
Pekka Nisun toinen albumi Kaiken täytyy mennä ilmestyi maaliskuussa 2022.
“Huomasimme debyyttialbumia tehdessämme, että biisimateriaali lähti kehittymään kahteen suuntaan. Ensimmäinen albumi, Papillon, oli energiapurkaus. Kuin shampanjapullon korkin poksahdus. Purkauksen jäljiltä alkoi erottua tämä levy, Kaiken täytyy mennä, jonka kappaleet olivat täynnä tunteita ja merkityksiä: luopumista, kaipausta, surua, odotusta ja toiveikkuutta.
Levyjä tehtiin osin rinnakkain, mutta heti Papillonin levynjulkaisukeikan jälkeen suuntasimme studioon ja jatkoimme tämän levyn tekoa. Käsillä on toinen albumijulkaisu kymmenen kuukauden sisään. Halusin julkaista Kaiken täytyy mennä -albumin tuoreeltaan, koska levyt tuntuivat täydentävän toisiaan. Ne ovat itsenäiset sisarteokset.
Ajattelin uuden levyn kertovan luopumisesta. Viime viikkojen myötä on kuitenkin kirkastunut, että kyse on elämän jatkumisesta ja sen välttämättömyydestä.
Tämä musiikki on auttanut minua yli vaikeista ajoista, toivottavasti se lohduttaa myös sinua.”
Pekka Nisun yhtyeessä soittavat Jukkis Virtanen (basso), Axel Virkkunen (kitara), Julius Sihvonen (koskettimet) ja Ville Hatanpää (rummut).
Tilaa artisti keikalle

Keikkamyynti

Keikkatuotanto
Keikat
Menneet keikat
pe 21.07.23
W/ Pekka Nisu (soolo)
Huhtamon elokuvafestivaalit, Huittinen
pe 30.06.23
Myyr York Park (Vantaan kesälava), Vantaa
to 27.04.23
On The Rocks, Helsinki
la 08.04.23
Lahti, Torvi
ma 17.10.22
Pekka Nisu (soolo)
Linnanmäki, Helsinki
la 15.10.22
Telakka, Tampere
pe 07.10.22–
la 08.10.2022
Superwood Festival, Helsinki
la 03.09.22
Pekka Nisu (soolo)
Kuudes Linja, Helsinki
la 27.08.22
G Livelab, Helsinki
to 18.08.22
G Livelab, Tampere
pe 15.07.22
Downtown Calling, Helsinki
la 09.07.22
Ruisrock, Turku
to 30.06.22
Musiikkitalon ulkoterassi, Helsinki
la 25.06.22
Valtteri Festival, Tampere
pe 24.06.22
Stadin Juhannus, Lonna, Helsinki
la 11.06.22
Kesärauha, Turku
to 19.05.22
Louhisali, Espoo
pe 29.04.22
Korjaamo, Helsinki
su 17.04.22
Olympia, Tampere
la 16.04.22
Dynamo, Turku
pe 15.04.22
Lahti, Torvi
to 14.04.22
45 Special, Oulu
pe 08.04.22
Jyrock, Jyväskylä
la 13.11.21
G Livelab, Helsinki
la 09.10.21
Palma Art Night, Vihti
pe 08.10.21
Lost In Music, Tampere
pe 17.09.21
Sellosali, Espoo
la 28.08.21
Korjaamon Kesäpiha, Helsinki
la 24.07.21
Tavastia-klubi, Helsinki