F

Kuva: Kuvassa: F

F (Fanni Sjöholm) on suomalainen artisti, joka yhdistelee musiikissaan r’n’b:tä, poppia ja hiphoppia. Vuonna 2017 debyyttisinglensä julkaissut huikea laulaja on julkaissut uransa aikana neljä vahvan temaattista albumikokonaisuutta, joista viimeisin “Self-helpless” ilmestyi  keväällä 2024. Suomen karismaattisimpiin ja suvereeneimpiin live-esiintyjiin lukeutuva F tunnetaan myös aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana.
Artisti viimeistelee parhaillaan syksyllä 2026 ilmestyvää pitkäsoittoaan. F:n uran henkilökohtaisin albumi vie artistin soundia aiempaa orgaanisempaan suuntaan, r’n’b:n perusasioiden äärelle. Tekstit käsittelevät ihmisten välisten yhteyksien katkeamista ja nähdyksi tulemisen tarvetta. Albumin julkaisee All Day.
F liittyi syksyllä 2025 mukaan huippusuosittuun Ricky Tick Big Bandiin, jonka uusi albumi ilmestyi huhtikuussa 2026. Hän oli mukana myös vuoden 2019 Dreamgirls-livespektaakkelissa, joka nähtiin mm. Flow Festivalin täyteen ammutulla Silver Arenalla sekä loppuunmyydyllä Tavastialla.

Tilaa artisti keikalle

Keikkamyynti

Keikkatuotanto

Musiikkivideot

Keikat