All Day 5 vuotta!
Onnea All Day! Nyt on nimittäin käynyt niin, että Suomen mainioin ohjelmatoimisto on saavuttanut komean viiden vuoden virstanpylvään.
Näihin vuosiin on mahtunut jos jonkinlaista, viimeisimpänä maailmanlaajuinen pandemia. Senkin suhteen näkyy jo valoa tunnelin päässä ja All Day jatkaa toimintaansa luonnollisesti kovempana kuin koskaan. Erityisen iloisia olemme siitä, että ympärillemme on vuosien varrella kerääntynyt melkoinen joukko mukavia ihmisiä; artisteja, yhteistyökumppaneita ja tietysti meidän oma toimistotiimimme. Kiitos teille kaikille luottamuksesta ja yhdessä tekemisestä.
Muutamista asioista olemme iloisia. Sen lisäksi, että olemme vuosi vuodelta onnistuneet kasvattamaan liiketoimintaamme, olemme samaan aikaan kyenneet kehittämään itseämme ja keskittymään rahaa tärkeämpiin asioihin. ”Parantaa kuin All Day juoksuaan”, sanotaan. Olemme hioneet tiimimme timanttiseksi ja kirkastaneet omat, yhteiset arvomme. Samaan aikaan olemme kasvattaneet rosterimme monimuotoisuutta ja ainakin omasta mielestämme All Day on toiminnallaan rikastanut kotimaista kulttuurin kenttää. Tunnistamme asemamme ja sen, että meillä on valta-aseman haltijana myös velvollisuuksia. Näin ollen olemmekin viime aikoina keskittyneet yhdenvertaisuuden lisäämiseen toiminnassamme ja koko musiikkialalla. Tästä lisää yhdenvertaisuussuunnitelmassamme, joka löytyy täältä.
Mielissämme olemme myös sisaryhtiömme Hel Goodsin kasvusta ja asemastaan kotimaisen merchandise-kentän huipulla. Paljon on kaikenlaista mukavaa meneillään! Toimintamme ytimessä on kuitenkin edelleen keikkojen myynti arvostamillemme artisteille. Siinä olemme hyviä ja sitä teemme erittäin mielellämme. Tulevaisuutta varten meillä on paljon takataskussa. Tänä vuonna päästiin jo melkein ensimmäistä kertaa Hartwall Arenalle, korona vain vähän sotki asioita. Mutta täältä tullaan.
Kiitos kaikille ensimmäisistä viidestä vuodesta. Tästä on hyvä jatkaa!
Terveisin,
Einari, Esa, Feniks, Jannika, Jenny, Joanna, Jussi ja Ulla
Kuva: Vessi Hämäläinen
Juhlavuoden ilme: Hilla Semeri
Tekninen toteutus: Viiksimaisteri