Olo parani juodessa, mutta sen jälkeen palasin pettymyksekseni aina omaksi itsekseni. Se ei parantunut itsetuntoa tai poistanut ahdistusta pysyvästi. Kun elämässä tuli haasteita ripustauduin yhä vahvemmin niihin hetkiin, kun sain paeta humalaan. Roikuin niissä kiinni.

Oli tosin toinenkin tila, jossa mulla oli mahtava olo. Lavalla ihmisten edessä esittämässä musiikkia. Tunnin verran sain paistatella parrasvaloissa. Mulla oli roolihahmo, joka ei potenut alemmuutta tai refluksitautia. Hetken mä olin ehjä, melkein kuolematon.

Näiden kahden vapauden muodon jahtaamisesta muodostui elämäntapa. Keikkoja tuli aina vaan lisää ja niiden jälkeistä euforiaa venytettiin juomalla. Läpimurto, menestys… Ympäriltä sanottiin, että hyvin menee. Tunsin itteni huijariksi. Viikonloppujen jälkeen olo oli entistä yksinäisempi. Lääke toimi koko ajan huonommin ja huonommin. Kun sitä jatkui tarpeeksi pitkään oli painettava jarrua. Muutettava jotain, muututtava. Siitä alkoi pitkä ja mutkikas matka, joka tässä kohtaa johti tän levyn tekemiseen.” – Päkä