Emma-voittaja Pesso sadboi -kiertueella keväällä!
Tänään uuden ”kauan (ihan liian)” sinkkunsa julkaissut Pesso kiertää keväällä uuden albuminsa tiimoilta ympäri Suomea.
Pesson kehuttu ja palkittu ”33”-albumi keräsi paljon kiitosta vuosituhannen vaihteen poikabändiestetiikkaa ja saman ajan hiphop/R&B -sävyjä yhdistelevästä maailmastaan. Artistin edellinen julkaisu “kermavaahtoo” tuli ulos lokakuussa.
“Ajatuksena oli lähteä tekemään tulevalle levylle kevyempiä ja lohduttavia kappaleita, mutta surumielisiähän niistä tuli. Ehkä vaan täytyy hyväksyä että oon sad boi Pesso. Kriitikoiden valinta -Emma teki musta surullisemman. sadboi -kiertueen keikoille voi tulla vaikka ei olisi oikea fillis.
Pesso on artisti ja tuottaja, joka säveltää, sanoittaa, tuottaa ja sovittaa musiikkiaan itse. Albumit ”Kunnes mä tapasin sut” (2018), ”Miks sä et oo niinku kaikki muut?” (2020) ja ”33” (2022) julkaissut artisti on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä tämän hetken kiinnostavimmista artisteista ja live-esiintyjistä. Pesso on tehnyt uransa aikana yhteistyötä artistien, kuten Gasellien, pehmoainon, Pyhimyksen, F:n, Karinan ja Yonan kanssa. Artistin kuunnelluimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa ”1000 VIIKKOO (feat. pehmoaino)”, ”Haikee” sekä ”FYE”.
sadboi-kiertue:
15.2. MARS-festivaali, Seinäjoki
22.3. Helsinki, Kuudes Linja
23.3. Turku, Dynamo
28.3. Jyväskylä, Freetime (+F)
5.4. Hämeenlinna, Suisto
6.4. Lahti, Torvi
12.4. Tampere, Telakka
13.4. Oulu, 45 Special (+F)
Liput myynnissä nyt!