Kukkatalo
Yhtyeen nimen piti alunperin olla Viinitalo, ”mutta eihän kukaan meistä ole mikään sommelier”. Kukkatalo on tunnettu riehakkaista ja viihdyttävistä keikoistaan. Bändi yhdistelee musiikissaan elementtejä indiestä, räpistä, popista ja asenne on rock. Kukkatalon kaksi solistia vaikuttavat myös yhtyeissä GOOD BOYS sekä JÄNÖKLUBI. Ja Samu soittaa rumpuja.
Kukkatalo julkaisi toisen albuminsa Ristiriita helmikuussa 2026. Radio Helsinki valitsi sen Viikon Levyksi, ja Helsingin Sanomat kommentoi levyä näin “Kukkatalon 2020-luvun iloisessa uudelleenkierrätyksen sekamelskassa rapin ja rockin yhdistäminen tuntuu jo täysin luontevalta esteettiseltä valinnalta, jota ei tarvitse perustella kenellekään. Räppääminen ei ole enää pitkään aikaan ollut alakulttuuria vaan leimallinen osa nykypopin ilmaisua karaokeen asti. Tämä asia on itsestäänselvyys myös Kukkatalon toisella albumilla.”
Musiikkivideot
Keikat
la 28.02.
Suisto-klubi, Hämeenlinna
pe 06.03.
Telakka, Tampere
pe 20.03.
Torvi, Lahti
la 28.03.
Kuudes Linja, Helsinki
pe 17.07.–
su 19.07.2026
Ilosaarirock, Joensuu
Menneet keikat
pe 20.02.26
Dynamo, Turku





