Jesse Markin

Indiekomeetta Jesse Markinin odotettu toinen albumi NOIR ilmestyi kesäkuussa 2021. Siinä missä debyyttialbumi FOLK oli teemaltaan yhteiskuntaa tutkiva, on NOIR tutkimusmatka Markinin sisimpään. Musiikin tyylilajeja erittäin tyylitajuisesti yhdistelevä pitkäsoitto on ollut todellinen arvostelumenestys, jota mm. Helsingin Sanomat hehkutti arviossaan sanoin “Jesse Markinin uusi albumi on ihanaa musiikkia ja ylittää suvereenisti odotukset”. NOIR poiki Markinille myös Emma-ehdokkuuden Vuoden rock- kategoriassa.

Albumin on tuottanut Totte Rautiainen ja sen julkaisivat yhteistyössä VILD Recordings ja saksalainen Popup-Records.

The Megaphone State -yhtyeestä soolouralle ampaisseen viljakkalalaisen Markinin ura lähti kovaan nousukiitoon 2019 julkaistun FOLK-albumin myötä. Markin keräsi hyllyynsä niin kaksi Emma-pystiä, Teosto-palkinnon kuin myös Vuoden merkittävin artisti -palkinnon (Femma-Femma) Femma Gaalassa sekä Vuoden albumi -palkinnon Indie Awardseissa.

Myös kansainvälinen media on noteerannut liberialaissyntyisen suomalaisen menestyksen. Markinista ovat kirjoittaneet mm. American Songwriter, Fault Magazine, Afropunk, Complex, Clash Magazine sekä CQ Japan. Liverintamalla menestyssalbumi on vienyt Markinin kotimaisten festivaalien lisäksi myös Euroopan lavoille Eurosonic-, Iceland Airwaves- ja Ja Ja Ja London -tapahtumiin.

 

Tilaa artisti keikalle

Keikkamyynti

Keikkatuotanto

Lataa promokuvat

  • Musiikkivideot

    Keikat

    ke 04.10.

    TBA

    pe 27.10.

    Utopia, Turku

    pe 01.12.

    TBA

    Menneet keikat

    to 27.07.23

    Löyly, Helsinki

    su 28.05.23

    Maailma Kylässä, Helsinki

    Osta liput

    la 26.11.22

    Tiivistämö, Helsinki

    pe 22.07.22

    Naamat, Muurame

    su 03.07.22

    Weekend Festival, Hämeenlinna

    Osta liput

    ke 29.06.22

    Yksityistilaisuus

    pe 17.06.22

    Yksityistilaisuus

    pe 06.05.22

    Metso, Tampere

    pe 22.04.22–
    la 23.04.2022

    W/ Windows95man
    Ruka Spring Break, Kuusamo

    pe 08.04.22

    Yksityistilaisuus, Helsinki

    la 02.04.22

    Finlandia-klubi, Lahti

    pe 11.03.22

    Ritz, Vaasa

    la 05.03.22

    Dynamo, Turku

    pe 04.03.22

    Olympia, Tampere

    ma 06.12.21

    Yksityistilaisuus, Helsinki

    pe 03.12.21

    Tavastia-klubi, Helsinki

    ti 30.11.21

    TBC, Espoo

    pe 26.11.21

    Yritystilaisuus, Helsinki

    la 20.11.21

    Bumma Bar, Järvenpää

    la 13.11.21

    Lutakko, Jyväskylä

    pe 05.11.21

    Logomo, Turku

    pe 22.10.21

    Linnanmäki, Helsinki

    la 16.10.21

    Rytmikorjaamo, Seinäjoki

    pe 15.10.21

    45 Special, Oulu

    la 09.10.21

    Palma Art Night, Vihti / Nummela

    to 07.10.21

    Lost In Music, Tampere

    la 02.10.21

    Suisto, Hämeenlinna

    pe 01.10.21

    Tampere-talo, Tampere

    la 28.08.21

    Karhu-Venetsialaiset, Löyly, Helsinki

    la 14.08.21

    Bryga-puistokansi (REDI), Helsinki

    ke 28.07.21

    W/ Sexmane
    Allas Sea Pool, Helsinki

    la 17.07.21

    W/ Yona
    Bättre Folk, Hailuoto

    to 01.07.21

    Radio Helsingin kesälive (Musiikkitalon terassi), Helsinki

    ke 23.06.21

    W/ Yeboyah
    CGI On Air with Pride (radio stream)

    la 08.05.21

    Rytmikorjaamo, Seinäjoki

    pe 07.05.21

    Pidä Huolta-konsertti, Tavastia, Helsinki

    ke 24.03.21

    Eye on TAMK 2021, Tampere

    pe 19.03.21

    Unicefin Maailman tärkein ilta

    la 16.01.21

    Keravan kaupunginkirjasto, Kerava

    to 17.12.20

    Vernissa, Vantaa

    pe 04.12.20

    Yksityistilaisuus, Helsinki

    pe 06.11.20

    Yksityistilaisuus, Helsinki

    pe 30.10.20

    Dynamo, Turku

    pe 30.10.20

    Dynamo, Turku

    pe 02.10.20

    Kannusali, Espoo

    to 01.10.20

    Silmien Takana, On the Rocks, Helsinki

    to 17.09.20

    Vuoden Huiput -gaala, Helsinki

    la 22.08.20

    Helsingin juhlaviikonloppu, Helsinki

    pe 21.08.20

    Unelmien Heinola, Heinola

    ke 19.08.20

    Suvilahti TBA:n terassi, Helsinki

    to 13.08.20

    Lutakon terassi, Jyväskylä

    ke 12.08.20

    Yksityistilaisuus, Helsinki

    la 08.08.20

    Båt, Helsinki

    pe 07.08.20

    Varjofestivaali, Oulu

    to 06.08.20

    W/ Pesso
    Pinellan kesästage, Turku

    la 01.08.20

    W/ F & Gasellit
    Sea Helsinki Sound, Helsinki

    to 13.02.20

    MARS, Rytmikorjaamo, Seinäjoki

    la 08.02.20

    W/ F & Yeboyah
    Emma Gaala, Hartwall Arena, Helsinki

    la 01.02.20

    Korjaamo, Helsinki

    pe 31.01.20

    Aalto yökerho, Turku

    to 30.01.20

    Indie Awards Gaala

    la 25.01.20

    Torvi, Lahti

    pe 24.01.20

    Kickstart 2020, Lutakko, Jyväskylä

    to 16.01.20

    Eurosonic, Hollanti

    pe 03.01.20

    G Livelab, Tampere

    to 05.12.19

    Club Escape, Jyväskylä

    to 21.11.19

    Sellosali, Espoo

    ke 06.11.19–
    la 09.11.2019

    Iceland Airwaves, ISL

    pe 01.11.19

    Amarillo, Lahti

    to 31.10.19

    Opiskelijatapahtuma, K-Kampus, Helsinki

    to 24.10.19

    Neighbour Bistro, Helsinki

    la 12.10.19

    Henry’s Pub, Kuopio

    pe 04.10.19

    Industry Awards, Tampere-talo, Tampere

    ke 02.10.19

    Olympia, Lost In Music, Tampere

    ti 01.10.19

    W/ Karina
    Showcase, Tavastia, Helsinki

    la 28.09.19

    Ritz, Vaasa

    pe 27.09.19

    Dynamo, Turku

    la 21.09.19

    Musta Kynnys, Jyväskylä

    pe 06.09.19

    Suisto, Hämeenlinna

    to 05.09.19

    Levyjulkkarit, Tavastia, Helsinki

    la 24.08.19

    NuermoFest, Seinäjoki

    la 17.08.19

    Kaivohuoneen terassi (Red Bullin mäkiauto GP-jatkot), Helsinki

    la 10.08.19

    Flow Festival, Helsinki

    la 03.08.19

    Kaupungin Äänet, Lahti

    la 20.07.19

    Uusi Tampere, Kuivaamo, Tampere

    pe 19.07.19

    Weekend Festival Helsinki, Suvilahti, Helsinki

    ke 17.07.19

    Basso After Work, Grotesk, Helsinki

    la 13.07.19

    Ilosaarirock, Joensuu

    pe 12.07.19

    VR:n juna Helsingistä Joensuuhun

    la 06.07.19

    Ruisrock, Turku

    la 22.06.19

    Stadin Juhannus, Helsinki

    la 08.06.19

    Sideways, Helsinki

    to 23.05.19

    Yksityistilaisuus, Helsinki

    pe 10.05.19

    ALL DAY ON!, Suvilahti, Helsinki

    ke 08.05.19

    Waves Festival, Espoo

    pe 26.04.19

    Vaasa, Tørst Company, Heineken Afters

    pe 05.04.19

    Jyrock, Jyväskylä

    to 31.01.19

    G Livelab, Helsinki