SOFA

Sofa on huikean energisistä liveistään ja erittäin tarttuvista biiseistään tunnettu rapduo. Yhtyeen tuorein single Tytöt ilmestyi 14.4. Alli Haapasalon Tytöt, tytöt, tytöt -elokuvaan tehdyllä singlellä SOFA jatkaa musiikillista yhteistyötään tuottaja Noah Kinin kanssa.

Vuonna 2013 perustettu SOFA on riemastuttanut yleisöä räppäämällä asioista, joista hiphop-kulttuurissa ei juuri ole ennen puhuttu. Teatterikorkeakoulussa toisiinsa tutustuneen parivaljakon debyyttialbumi ’BFF’ ilmestyi helmikuussa 2020. Sen lisäksi yhtye on julkaissut kaksi EP:tä ja nipun singlejä, joilla se on räpännyt niin kuukautisista kuin legginseistäkin ja tasapainoillut riemukkaasti yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja hauskanpidon välillä. Oivaltavat ja voimaannuttavat tekstit syntyvät Sonjan ja Fannin omasta kokemuspiiristä.

Sofa on nähty myös olennaisena osana Tavastiankin loppuunmyynyttä D.R.E.A.M.G.I.R.L.S -rapshowta.

Kuvat: (c) Laura Haimila

/////

Keikkabuukkaukset:
Feniks Willamo
[email protected] / [email protected]
+358 45 239 0170

Keikkatuotanto:
Jannika Hovinen
[email protected] / [email protected]
+358 50 539 1414