Pasa

Kotimaisen indiepop-yhtye Pasan kolmas albumi “Huominen ei koskaan tiedä” ilmestyi marraskuussa 2021. Playground Musicin julkaiseman levyn on tuottanut yhtyeen laulaja-multi-instrumentalisti Henri Piispanen. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun bändi on tehnyt albuminsa täysin omalla porukalla.

”Tämä levy syntyi vaivattomasti ja vapautuneesti. Pystyimme kadottamaan liiallisen itsekritiikin ja luottamaan intuitioomme. Huomasimme nopeasti tekevämme pop-albumia tästä ajasta – millaista on olla 2020-luvulla melkein jo aikuinen, mutta silti vielä nuoruudessa kiinni. Tämä on kiistatta paras albumi-kokonaisuutemme tähän mennessä ja toivomme siitä löytyvän samaistumispintaa ja tukea keskelle tätä hektistä nykymaailmaa”, valottaa yhtye.

Pasa on 2000-luvun alussa lapsuudenystävien perustama yhtye, joka julkaisi debyyttialbuminsa syksyllä 2011. Bändi sai Emma-ehdokkuuden Vuoden tulokas -kategoriassa vuonna 2012.

Ennen toista albumiaan Pasa jäi tauolle. Kakkosalbumi, Meistä piti tulla, julkaistiin vuonna 2018. Levyn isoimmiksi biiseiksi nousivat Jää vielä Helsinkiin, Ei vaihdeta numeroita ja Yoko & John. Bändi tunnetaan myös energisistä live-esiintymisistään. Yhtye on soittanut uransa aikana satoja keikkoja ympäri Suomea.