Joensuu 1685

Lumisien peltojen ympäröimässä pienessä punaisessa studiorakennuksessa Pohjanmaalla äänitettiin Joensuu 1685 -yhtyeen täyspitkää albumia nimeltä ÖB, joka jäi viimeistelemättä yhtyeen jäädessä yllättäen tauolle vuonna 2010. Tauko kesti kahdeksan vuotta. Yhtyeen palattua esiintymislavoille Flow-festivaalilla vuonna 2018, palasivat Mikko, Markus ja Risto Joensuu myös kesken jääneen albuminsa pariin. 

ÖB äänitettiin uudestaan ja päivitettiin osin sanoituksiensa, sovitustensa ja sävellyksiensä puolesta kuitenkin kunnioittaen alkuperäistä visiota albumista.  Levyn varhaisimmat sävellykset ja sanoitukset ovat vuodelta 2009, tuoreimmat vuodelta 2019. Levy on kulttimaineeseen nousseen Joensuu 1685 -yhtyeen toinen täyspitkä albumi ja on nauttinut Suomen indiepiireissä maineesta levynä, jonka moni olisi suonut kuulevansa – nyt tuo kuuleminen on vihdoin mahdollista. Levyn kiinnostavuutta on entisestään lisännyt Mikko Joensuun sekä Risto ja Markus Joensuun Siinai -yhtyeen kansainvälisesti tunnustetut albumit ja urat, jotka seurasivat Joensuu 1685 -yhtyeen tauolle jäämistä.

 ÖB on teemallinen levy, joka osin sekä sävellyksien että sanoitusten kautta tutkii Mikko, Markus ja Risto Joensuun oletetun yhteisen esi-isän, Peter Krookin (synt. 1685), tarinaa. Tarinassa Krook on vangittuna välitilaan Pohjanmaan laakeisiin ja pysähtyneisiin maisemiin vailla paikkaa, minne mennä tai minne palata. Krook etsii vapahtajaansa kaupungin valoista, meren sylistä, rakastajansa iholta, unistaan, marketin hyllyjen välistä ja houreisista näyistään. Albumi toimii vertauskuvana sille matkalle, jonka yhtye on kulkenut levyn ensisoinnun syttymisestä sen viimeisen soinnun hiljenemisen hetkeen saakka. Levyllä on mittaa noin tunti mutta sen sisällä soi vuosikymmen ja enemmän kätkien sisäänsä alkuja, loppuja sekä elämän jatkuvalle muutokselle suostumista. 

“Kun palasimme ÖB:n ääreen, saimme uudestaan upota virtaan, josta ammensimme ja edelleen ammennamme. On suurta kotiin paluun juhlaa ja täysin ainutlaatuista julkaista jotain näin pitkään mieliemme aallokossa hioutunutta ja antaa se vihdoin kuulijoille.”

Joensuu 1685 syntyi vuonna 2007, kun Risto Joensuu liittyi veljeksien Markus ja Mikko Joensuun bändiin.  ”Meillä oli jo tuolloin melko tarkkarajainen visio musiikista, jota halusimme tehdä ja kuulla.” Tämän vision pohjalta julkaistiin vuonna 2008 22-Pistepirkkojen Asko Keräsen tuottama eponyymi esikoisalbumi (2008), joka teki bändistä ilmiön ja nosti Joensuut indiepiirien huulille niin Suomessa kuin Euroopassakin. Bändistä kirjoittivat ylistäviä arvioita mediat NME:stä Mojoon ja ihmiset faniintuivat niin kusenhajuisissa kuppiloissa kuin festivaaleillakin.