Elias Gould
Kitaravetoista, brittivivahteista indie-rockia tekevä helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Elias Gould julkaisi syyskuussa 2022 odotetun kakkosalbuminsa Susihavaintoja. Vastaavan tuottajan Riku Mattilan ja kirjailija-toimittaja Ronja Salmen kanssa luotu, yhdeksän kappaletta sisältävä albumi on Gouldille syväluotaava taidonnäyte jolla kertojana kuullaan epävarma ja levoton henkilö.
Lukiossa Elias Gouldiin tutustunut Ronja Salmi on toimittaja ja kirjailija joka on tunnettu mm. työstään Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtajana (2018-2021) sekä tv-sarjastaan Mitä mietit, Ronja Salmi?. Gouldia ja Salmea on yhdistänyt rakkaus kitaravetoiseen indie-brittipoppiin ja yhteiset kaveripiirit kehystivät albumin aihemaailmaa. “Olemme kasvaneet aikuisiksi samassa kaupungissa ja koenkin että Helsinki on yksi hahmoista levyllä. Eliaksen kanssa oli helppoa löytää yhteinen maailma josta kertoa. Minulle oli alusta lähtien itsestäänselvää minkälainen tyyppi levyllä puhuu. Toivon että joku löytää itsensä levyltä ja tuntee hetken ajan olevansa kaltaistensa seurassa.”, Ronja Salmi kertoo.
Gould on ennen soolouraansa soittanut rumpuja One of the Pigeons ja Spectral Rays –yhtyeissä sekä keikkaillut muun muassa Ronyan, Graciaksen, Noah Kinin ja Hätä-Miikan kanssa. Elias Gould on myös monelle tuttu Ilves- ja Kansallisteatterin lavoilta sekä elokuvista Miss Farkku Suomi (2012), Hyväntekijä (2014), Paratiisi (2011) ja Tuntematon Sotilas (2017).
/////
Keikkabuukkaukset:
Feniks Willamo
feniks@allday.fi / booking@allday.fi
+358 45 239 0170
Keikkatuotanto:
Jannika Hovinen
jannika@allday.fi / tuotanto@allday.fi
+358 50 539 1414
