Elämää, ystävyyttä ja unelmia – Stepa & UMO Helsinki Jazz Orchestra konsertoivat yhdessä huhtikuussa

Mitä saadaan, kun laitetaan yhteen rap-artisti Stepa ja UMO Helsinki Jazz Orchestra? Kaksi upeaa iltaa Helsingissä ja Oulussa, joissa hiphop kohtaa ison jazz-soundin ja fiilistellään yhdessä elämää, ystävyyttä ja unelmia! Stepa & UMO esiintyvät Helsingin Savoyssa keskiviikkona 14.4. ja Oulun Tarkastamolla torstaina 29.4.

Stepan kovimmat biisit UMOn 18-henkiselle kokoonpanolle on sovittanut Ville Vannemaa, joka toimii myös konserttien kapellimestarina. Näiden kahden yhteistyötä on päästy todistamaan lavalla vain kerran aiemmin, kyse on siis harvinaislaatuisesta kulttuurielämyksestä. Konserttien liput tulevat myyntiin perjantaina 6. marraskuuta klo 9.00.

Stepa – yksi Suomen arvostetuimmista ja omaleimaisimmista rap-artisteista, oikealta nimeltään Joni Stenberg (s. 1987), on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä Suomen arvostetuimmista ja omaleimaisimmista rap-artisteista. Sodankylästä kotoisin olevaa räppäriä on tituleerattu myös pohjoisen suomiräpin ääneksi, jonka musiikissa yhdistyvät rento, lämmin tunnelma sekä ajatuksia herättävät, syvälliset lyriikat. Hänen sanomansa kantaa kahta suurinta voimaa: rauhaa ja rakkautta. Kaksitoista albumia julkaissut Stepa on tehnyt yhteistyötä mm. Gettomasan, Paperi T:n, JVG:n ja Eevil Stöön kanssa.

UMO Helsinki Jazz Orchestra on ollut vuosikymmenten ajan suomalaisen jazzin huipulla. Vuosien saatossa Yrjö- ja Emma-palkittu ja Grammy-ehdokkaanakin ollut UMO on levyttänyt yli 60 albumia ja esiintynyt niin kansainvälisten jazzin kärkinimien kuin kotimaisten artistien kanssa. Yksi on ja pysyy: UMOn ydin on uudessa musiikissa.

***

Stepa & UMO Helsinki Jazz Orchestra

Ke 14.4.2027 klo 19.00
Savoy, Helsinki 

To 29.4. klo 19.00
Tarkastamo, Oulu

Liput alk. 42,90 €

***

PRESSIKUVAT:
Stepa
UMO Helsinki Jazz Orchestra