Rekami ja Käärijä julkaisevat tänään yhteissinglen Mun mestoi

Rekami ja Käärijä julkaisevat yhteissinglen Mun mestoi perjantaina 10. huhtikuuta. Kotimaisen räpin mestarit erottelevat biisillä jyvät akanoista vastaansanomattomalla tavalla. Tyylikkään savuisesti vyöryvän biitin ovat tuottaneet Xrphan ja MGI.

“Oltiin Jeren kanssa aikoinaan samalla levy-yhtiöllä ja mulle jäi noista ajoista mieleen videot kun se esiintyi silloin pienemmille yleisölle, mutta paino menee ilman paitaa sairaalla energialla. Se energia on just sitä mikä sopii tähän Pivot-meininkiin. Ajatuksena biisissä on palata hetkeksi sinne mistä me tullaan vertauskuvallisesti sekä ihan kirjaimellisestikin, ja kantaa niitä paikkoja, ja niihin liittyviä muistoja ylpeydellä.” -Rekami

Mun mestoi on toinen singlelohkaisu Rekamin keväällä ilmestyvältä albumilta Pivot ja se julkaistaan myös musiikkivideona.

Jyväskyläläinen Rekami on kotimaisen räpin pioneeri ja arvostetun KPC-kollektiivin perustajajäsen. Jo 2000-luvun alkuvuosina ensimmäiset julkaisunsa tehnyt artisti tunnetaan omaäänisenä ja erittäin tuotteliaana tekijänä, joka on julkaissut lukuisia soolo- ja yhteisalbumeita, joista edellinen, Kortepohjakosketus, ilmestyi keväällä 2025. Rekami on tullut tunnetuksi omien kappaleidensa ohella muille artisteille tekemistään tuotannoista (mm. Gettomasa, Artifacts, Asa, Are, Stepa, Julma H, Pyrythekid, Redrama).