Dj Kridlokk lähtee Hai-levyjulkkarikiertueelle syksyllä

Arvostettu artisti/tuottaja DJ Kridlokk eli Kristo Laanti julkaisi huhtikuussa odotetun uuden albuminsa Hai. Kridlokkin kokonaan itse säveltämää, sanoittamaa ja tuottamaa albumia on laajalti hehkutettu uudeksi suomiräpin merkkiteokseksi.

Albumin maaginen julkkarikonsertti järjestettiin Helsingin Musiikkitalolla huhtikuussa. Levyjulkkarikiertue jatkuu syksyllä 2024. Tavastialta 27. syyskuuta käynnistyvän kiertueen liput tulevat myyntiin maanantaina 29.4. klo 9.00.

Laanti työsti Hai-albumia neljän vuoden ajan paljolti oman pään sisällä edestakas palloillen, Itä-Helsingin venesatamissa ja rantaviivoilla pyörien. “Ympäristö vaikuttaa ajatteluun ja yksinajattelu muuttuu helposti sotkuiseksi ja vääristyneeksi. Huomasin lopulta lähes kaikkien ideoideni sisältävän jonkinlaista pohdintaa yksinäisyydestä sekä sen värittämästä ajattelusta ja havainnoista.”

Artistin tunnuksenomaiset synkkäsävyiset lyriikat, joissa tarkastellaan maailmaa epäluuloisin, mutta humoristisin ottein, kuuluvat myös neljännellä albumilla; “Mietin sitä liki 400-vuotiasta holkeria, joka oli muutamia vuosia sitten havaittu Grönlannin edustalla. Siinä on otus joka uiskentelee puoli vuosisataa jossain jäävedessä, silmät pikimustina ja sokeina, eläen ohi kaikista muista selkärankaisista, varastoiden oman virtsansa elimistöönsä, jonka johdosta sen liha on myrkyllistä. Onko holkeri voittaja vai häviäjä, mahdotonta sanoa. Varmaa on, että sille ei voi vittuilla.” – Dj Kridlokk

Albumin saama vastaanotto on ollut poikkeuksellisen ylistävä.

“Dj Kridlokkilla on koko nykyisen suomalaisen populäärimusiikin omaperäisimpiä ääniä, ja Hailla se on on parhaassa terässään. Hitto miten tätä onkin ollut ikävä.” *****/***** (Soundi / Niko Peltonen)

“Hai on arvaamaton. Hai on uhkaava. Hai on pitkäikäinen. Hai on 5/5.” (Kulttuuritoimitus / Eero Lassila)

“Uusi DJ Kridlokk -albumi on synkkä ja häijy mestariteos” *****/***** (Jylkkäri / Niklas Pelkonen)

DJ KRIDLOKK – HAI
LEVYJULKKARIKIERTUE 2024

27.09. HELSINKI Tavastia
04.10. OULU 45 Special
05.10. JYVÄSKYLÄ Musta Kynnys
11.10. TAMPERE Olympia
18.10. JOENSUU Kerubi
19.10. HÄMEENLINNA Suisto
25.10. ESPOO Sellosali
01.11. TURKU Dynamo
02.11. LAHTI Finlandia-klubi

Osta liput täältä.