The Megaphone State tekee paluun – Ghost-albumin 10v-juhlakeikka Korjaamolla marraskuussa!
Kulttisuosiota nauttivan hiphop-duo The Megaphone Staten Ghost-albumin julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Yhtye juhlistaa kolmatta albumiaan Ghost 10v-juhlakeikan merkeissä Korjaamon Kulmasalissa 9. marraskuuta. Liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Räppäri Thelo Ekowin (aka Jesse Markin) ja tuottaja SimonSoundin vuonna 2004 perustama The Megaphone State suomalaisen rap-kentän todellinen helmi. Kansainvälistä vertailua kestävä soundi niin räppien kuin tuotantojenkin osalta on herättänyt huomiota jo Home of the Knockout Artist -debyyttialbumista (2009) lähtien. Viljakkalasta ja Viialasta ponnistaneen duon kotikulmia luodannut VLA Kings -kakkosalbumi nosti yhtyeen mm. Rumban ja YleX:n Tulevaisuuden tusina -listaukseen.
Vuonna 2014 ilmestynyt Ghost oli edeltäjiään tummempi, likaisempi, tyylikkäämpi ja ammattimaisempi kokonaisuus. Arvostelumenestykseksi
“Vaikka Ghostin julkaisusta on jo kymmenen vuotta, albumi on kestänyt hyvin aikaa ja on edelleen täyttä timanttia. Vastaavaa levyä kyseisessä genressä ei ole vieläkään tehty Suomessa, joten klassikko ansaitsee ehdottomasti vielä yhden livevedon.” -The Megaphone State
Korjaamon juhlakeikka on yhtyeen ensimmäinen live-esiintyminen seitsemään vuoteen. Keikalla tullaan kuulemaan pääosin Ghost-levyn kappaleita mutta huhujen mukaan livesetti saattaa sisältää myös ennen kuulematonta materiaalia yhtyeen valmisteilla olevalta uudelta albumilta.
Hiphopin ystäviä hemmotellaan myös julkaisurintamalla. Aiemmin vain kasettina ja cd:nä julkaistu Ghost tullaan julkaisemaan myös vinyylinä. Vinyylin ennakkomyynti käynnistyy kevään aikana.