Yona lähtee kevätkiertueelle – liput myyntiin perjantaina 15.12.!

Uuden albumin julkaisuun valmistautuva Yona tekee yhtyeensä kanssa 10 kaupunkia sisältävän klubikiertueen keväällä. Liput keikoille tulevat myyntiin perjantaina 15.12. klo 9:00.

Mittavan ja taiteellisesti kunnianhimoisen uran tehnyt Yona (oik. Johanna Rasmus) valmistelee parhaillaan ensi vuonna julkaistavaa, yhdeksättä studioalbumiaan. Yona tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä eri musiikkigenrejä omassa musiikissaan. Yonan kappaleille on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet.

Kriitikoiden ylistämä, Tapiola Sinfoniettan kanssa tehty, Yonan viimeisin albumijulkaisu, Uni johon herään, palkittiin viime vuonna Kriitikoiden valinta -Emmalla ja Teosto-palkinnolla. Albumi oli lisäksi ehdolla arvostetun Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi ja esitettiin kokonaisuudessaan loppuunmyydyissä konserteissa ympäri Suomen. Toissa vuonna Yona ihastutti myös Vain elämää -sarjan tähtenä.

Yonan ilmaisuvoimaisessa yhtyeessä soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut), Antti Kivimäki (basso), Paavo Malmberg (ääni) sekä Jaakko Peltonen (valot).

YONA – Kevät 2024

To 28.3. TURKU, Logomo
Pe 29.3. TAMPERE, Olympia
La 30.3. JYVÄSKYLÄ, Lutakko
Su 31.3. HELSINKI, Tavastia
La 13.4. TUUSULA, Krapin paja
Su 14.4. HÄMEENLINNA, Suisto
To 18.4. ESPOO, Sellosali
Pe 19.4. SEINÄJOKI, Kalevan Navetta
La 20.4. OULU, 45 Special

Osta liput täältä.