The Holy julkaisee uuden singlen ja nähdään maaliskuussa Suomen kattavalla levynjulkaisukiertueella.

Ympäri maailmaa kiertänyt The Holy tuo mukanaan sävykästä, pohjoismaista melankoliaa post-punkin, Springsteenin ja krautrockin voimin. Ajattomien analogisten syntetisaattorien, kiehtovien rumpukomppien ja raapivien kitaran avulla The Holy luo mukavuusaluetta haastavaa musiikkia. Yhtyeen debyyttialbumi Daughter keräsi laajaa huomiota ja kiitosta niin kotimaisella kuin kansainväliselläkin kentällä ja nappasi Helsingin Sanomien arvioinnista komeat neljä tähteä sekä Emma -ehdokkuuden ‘Kriitikoiden valinta’ kategoriassa.  Äärimmäisen intensiivisenä livebändinä tunnettu The Holy on keikkaillut muun muassa Sziget, Eurosonic, Iceland Airwaves-festivaaleilla. Yhtyeen kolmas albumi Ländmark on huolella työstetty kokonaisuus, jonka prosessi on yhtyeen mukaan auttanut bändiä kasvamaan sekä yksilöinä, että yhtyeenä. 

Yhtye julkaisee 1.12.2024 myös toisen singlen tulevalta Ländmark -albumiltaan. The Incredible Ibex -singlellä voimakkaat kitarariffit yhdistyvät kappaleen loppuosan herkkään ulosantiin. Ensimmäistä kertaa The Holy laulaa myös suomeksi. “The Incredible Ibex oli ensimmäinen kappale jonka kirjoitin vuoden 2020 alussa ja se on pysynyt samanlaisena ensimmäisestä myöhäisillan sessiosta lähtien. Jopa sen suomenkieliset laulut pidettiin kappaleessa, mutta uusilla lyriikoilla. The Incredible Ibex on meidän kaikkien aikojen suosikkeja ja mielestäni se näyttää yhtyeemme monimuotoisuudeen yhdessä kappaleessa.” kertoo yhtyeen solisti Eetu Henrik Iivari.

Kappaleesta julkaistaan myös musiikkivideo. “Video on saanut inspiraation kappaleen kontrastisuudesta. Se on leikkisä ja  absurdi kuvaelma kahdesta kamppailevasta, mutta toisiinsa ajoittain sulautuvasta voimasta. Video kertoo pyrkimyksestä tehdä mahdoton mahdolliseksi.” Kuvailee musiikkivideon ohjaaja Oksana Lommi.

The Holy tunnetaan pohjoismaisesta melankoliastaan, erittäin räjähtävistä live-esiintymisistään ja epätavallisesta bändikokoonpanosta, johon kuuluu kaksi rumpalia.

The Holy – Ländmark
levynjulkaisukiertue

1.3.2024 Helsinki, Korjaamo

2.3.2024 Hämeenlinna, Suisto

8.3.2024 Oulu, Voimala 1899

9.3.2024 Tampere, G Livelab

15.3.2024 Turku, Dynamo

16.3.2024 Jyväskylä, Lutakko

22.3.2024 Espoo, Kannusali

23.3.2024 Lahti, Torvi