Yonan kevätkiertueen liput nyt myynnissä

Suomalaisen taidepopin supertähti Yona suuntaa yhtyeineen kiertueelle keväällä 2023. Helmikuun keikkojen lisäksi myös huhtikuun keikkojen liput ovat nyt myynnissä.

Laulaja-lauluntekijä Yona on suomalaisen taidepopin supertähti. Kameleonttimainen artisti on julkaissut 12-vuotisella urallaan yhteensä 8 studioalbumia, joista uusimman ‘Uni johon herään’ (2021) yhdessä Espoon kaupunginorkesterin Tapiola Sinfoniettan kanssa.

Koko kansalle Yona tuli tunnetuksi yhtenä syksyn 2022 Vain elämää -kauden yllätyksellisimmistä tähdistä. Määrätietoisesti kuulijakuntaansa kasvattaneelle Yonalle on myönnetty uransa varrella mm. arvostettu Teosto-palkinto, kaksi Emma-palkintoa sekä Vuoden tapahtuma -palkinto loppuunmyydystä levynjulkaisukonsertistaan Helsingin Musiikkitalossa. Artisti oli uudesta albumistaan ehdolla myös korkeatasoista luovaa ja esittävää säveltaidetta palkitsevan Pohjoismaisen neuvoston musiikkipalkinnon saajaksi.

Yonan musiikissa tyylilajit ja vuosikymmenet limittyvät persoonallisen ajattomalla tavalla. Artistin energiset live-esiintymiset ovat tunnettuja heittäytymisestä, taidokkaasta soitosta ja laulusta, isoista tunteista sekä mukaansatempaavasta draaman kaaresta.

YONA LIVE:
10.02. Kerubi, Joensuu
11.02. Kulttuuritalo Virta, Imatra
12.02. Kaupunginteatteri, Jyväskylä
16.02. Logomo, Turku
17.02. Tavara-asema, Tampere
18.02. Kulttuuritalo, Helsinki
19.02. Patoklubi, Kouvola
07.04. Sawohouse, Kuopio
08.04. Korundi, Rovaniemi
09.04. 45 Special, Oulu
14.04. Taidetehdas, Porvoo
15.04. Suisto, Hämeenlinna
21.04. Finlandia-klubi, Lahti
22.04. Krapin Paja, Tuusula
28.04. Telakka Unplugged, Turku (trio)
29.04. Kalevan Navetta, Seinäjoki (trio)