Aivovuoto lähtee 10v-juhlakiertueelle helmikuussa

Debyyttilevynsä ‘Aivovuoto’ vuonna 2013 julkaissut rap-yhtye Aivovuoto lähtee helmikuussa 10v-juhlakiertueelle, joka kattaa Suomen ykkösklubit – etappeina Helsinki, Tampere, Lahti, Hämeenlinna, Joensuu, Oulu, Turku ja Jyväskylä. Erikoispitkässä juhlasetissä kuullaan musiikkia kaikilta Aivovuoto-levyiltä.

Itä-Helsingistä lähtöisin olevan Aivovuoton muodostavat tuottajaveljekset Mio ja Visa (K.V.N & LOBO) sekä räppäri Matti (Jodarok). Aivovuoto on julkaissut kuusi erinomaisen vastaanoton saanutta ja hetkessä loppuunmyytyä levyä. Tällä hetkellä bändi työstää uutta musiikkia legendaarisessa Studio Töissä ja Mummolassa.

Aivovuoto on lähtökohtaisesti sessiobändi – yleensä ensin syntyy veljesten tausta, sitten Matti kirjoittaa siihen sanat ja kappale pyritään purkittamaan välittömästi. Tajunnanvirta. Spontaanius. Aivovuoto nauhalle.

Yhtye tunnetaan myös omalaatuisista videoista, joista monet yhtye on itse tuottanut, käsikirjoittanut ja joskus leikannutkin. Videot laajentavat Aivovuoto-universumia visuaalisiin ulottuvuuksiin.

Aivovuoto 10v-juhlakiertue:

3.2. HELSINKI | Korjaamo
4.2. TAMPERE | Olympia
10.2. LAHTI | Torvi
11.2. HÄMEENLINNA | Suisto
18.2. OULU | 45 Special
24.2. TURKU | Dynamo
25.2. JYVÄSKYLÄ | Lutakko