Gasellit juhlii ZEN-levyjulkkareita Ruudussa lauantaina 17.4.
Suomen suosituimpiin rap-yhtyeisiin lukeutuva Gasellit paljasti tänään Instagram-tilillään juhlistavansa helmikuussa ilmestyneen Zen-albuminsa levyjulkkareita lauantaina 17.4. Ainutlaatuinen levyjulkkarishow esitetään Ruutu-palvelussa klo 21:30 alkaen. Levyjulkkarien pay per view -katseluoikeudet tulevat myyntiin Ruudussa perjantaina 9.4. klo 9:00 hintaan 9,90 euroa.
Yhtyeen tavoitteena on toteuttaa ei enempää eikä vähempää, kuin koko korona-ajan näyttävin ja mielenkiintoisin keikka. Toteutukseltaan massiivisen shown ohjauksesta vastaa Gasellien ‘Tilanne pääl’ -videon ohjannut kaverikarim (Karim Saheb). Yhtye esittää keikalla uudet biisinsä ensimmäistä kertaa livenä ja mukana nähdään myös iso joukko vierailijoita.
“Vuosi on ollut haastava, mutta halusimme kaikesta huolimatta toteuttaa Zen-albumille sen ansaitsemat upeat levyjulkkarit. Ollaan toteutuksesta todella innoissamme ja toivomme, että tämän kautta pystytään välittämään jengille hyvää fiilistä ja voimaa kesän ja parempien aikojen odotukseen”, kertoo Gasellien Päkä.
Gasellien kuudes studioalbumi Zen ilmestyi 12.2.2021 ja nousi heti ilmestyttyään Suomen listaykköseksi. Albumin kaikki 15 biisiä nousivat julkaisupäivänä Spotifyssa Suomen 23 kuunnelluimman kappaleen joukkoon, mikä teki Zenistä koko maailman 10. kuunnelluimman uutuusalbumin. Albumia on tähän mennessä streamattu jo yli 17 miljoonaa kertaa.
Alla yhtyeen lähettämä keikkakutsu kokonaisuudessaan.
*****
Moi! Levyjulkkareiden perään on kyselty ja nyt meillä on ilo ilmoittaa, että levyjulkkarit pidetään!
Me ollaan mietitty vuoden alusta alkaen, että miten me voitaisiin toteuttaa Zen -albumille mahdollisimman upeat levyjulkkarit, vaikka ei päästä niitä perinteisen keikan muodossa juhlimaan. Me haluttiin tehdä jotain studiossa kuvattua striimikeikkaa suurempaa ja meille haastavampaa.
Esiteltiin suuruudenhullu idea Tilanne pääl –videon ohjanneelle kaverikarimille ja yhteisen aivomyrskyn tuloksena syntyi suunnitelma, jota lähdetiin esittelemään meidän tuotantoryhmälle. Ne innostui siitä ja viime ajat onkin painettu pitkää päivää sen eteen, että suunnitelma pystyttäisiin toteuttamaan käytännössä. Lauantaina 17.4. sitten selviää mitä tää uudenlainen keikkakonsepti pitää sisällään. Jännittää!
Tiivistettynä homman nimi on siis seuraava: Gasellit Zen –levyjulkkarit lauantaina 17.4. klo 21.30. Luvassa on ainutkertainen show, jossa uudet biisit esitetään ensi kertaa keikalla. Mukana on myös paljon upeita vierailijoita. Keikan näyttää Ruutu ja katseluoikeus maksaa 9.90 euroa. Katseluoikeudet tulee myyntiin perjantaina 9.4. klo 9:00 osoitteessa www.ruutu.fi/gasellit. Varaa hyvät eväät kotikatsomoon ja tuu juhlimaan meidän kanssa!
Keikkaa mukana toteuttamassa myös All Day Agency, Sony Music Finland, BongoBongo, Hög Light & Sound, Kinos Rentals, Hel Goods ja New Balance
-Gasellit