Jesse Markin, MC KOO ja Mary Ann Hawkins All Dayn rosteriin

Näin joulun alla on mukava ilmoittaa, että All Day on saanut jälleen perheenlisäystä. Tällä päivämäärällä rosteriimme on kiinnitetty indie-artisti Jesse Markin, räppäri MC KOO ja surf-rockyhtye Mary Ann Hawkins.

JESSE MARKIN

Soundin vuoden 2018 tulokkaaksi tituleerattu Jesse Markin harppoo sooloprojektinsa myötä sekä musiikillisesti että temaattisesti uuteen suuntaan. Omaperäinen ja kaikin puolin kansainvälisellä tasolla operoiva artisti liikkuu musiikissaan luontevasti elektron, hiphopin ja indien kohtauspisteessä. Markin nousee parrasvaloihin myös taiten kirjoitetuilla lyriikoillaan, jotka kätkevät alleen monia ulottuvuuksia eivätkä pelkää ottaa kantaa isoihinkaan teemoihin. Jo ensimmäiset julkaistut sinkut “Treat” ja “Blood” ovatkin herättäneet ihastusta sekä yleisössä että kriitikoissa aina ulkomaita myöten. Markinin debyyttialbumi ilmestyy vuoden 2019 aikana.

Liberialaissyntyinen Markin vaikutti ennen soolouraansa yli 10 vuotta arvostetun The Megaphone State -yhtyeen rap-solistina.

MC KOO

MC KOO on helsinkiläinen räppäri joka on tehnyt musiikkia täydestä sydämestä jo 14 vuotta. MC KOO julkaisi debyyttialbuminsa “Koon maailma” huhtikuussa 2017 ja sinkkujulkaisut “Kuuma Mimmi” ja “Kolamies” ovat keränneet satojatuhansia kuunteluita suoratoistopalveluissa. Musiikkivideoita on niin ikään katsottu YouTubessa yhteensä yli 650 tuhatta kertaa.

KOON uuden helmikuussa 2019 julkaistavan EP:n tuotannosta vastaavat muun muassa 6mäki (Tre Funk III, Horse Attack Sqwad), Xmies (Lyömättömät,Freerap) sekä Rinneradio. MC KOOn keikat ovat täynnä energiaa ja hyvien vibojen ilotulitus loppuu vasta kun viimeinen biisi on vedetty. MC KOOn livekattaukseen kuuluvat itse maestron lisäksi vokalisti Lilli Aro sekä DJ:nä ja tuplaajana toimiva Lossi T.

MARY ANN HAWKINS

Mary Ann Hawkins on viisihenkinen surf rock -yhtye Helsingistä. Inspiroituneena Dick Dalen ja The Venturesin kaltaisista legendoista, yhtye sekoittelee kaurismäkeläistä suomalaisromantiikkaa ja perinteistä rautalankaa tiukkaan rock-vetoiseen soundiin. Suomen tiettävästi nuorin surffibändi (viitaten myös rautalankapiireissä hämmentävän alhaiseen 30v keski-ikään) soitti ensimmäisen keikkansa kesällä 2017 ja esikois-EP ”Waves Won’t Lie” löytyy nyt Spotifysta ja muista digipalveluista. Uutta materiaalia on luvassa alkuvuodesta 2019.

***

Tästä on mukava siirtyä joululomille. Ensi vuonna sitten lisää toimintaa!