30.08.2018

Onko Jano? Gasellit juhlii uutta albumiaan joulukuussa Kaapelitehtaalla!

Suomen rakastetuimpiin rap-yhtyeisiin lukeutuva Gasellit julkaisee uuden albuminsa, “Jano”, 26. lokakuuta. Albumin virallisia julkkareita juhlitaan Kaapelitehtaan Merikaapelihallilla koko illan kotibileiden (vuoden parhaat) merkeissä 15. joulukuuta!  Liput Gasellien syksyn ainoalle Helsingin keikalle tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 3. syyskuuta klo 12:00.

Myös sinut on kutsuttu näihin bileisiin! Gasellien virallinen kutsukirje kuuluu seuraavasti:

*****

“meidän uus albumi ”jano” on nyt valmis ja se julkaistaan 26. lokakuuta. levynteko on nastaa hommaa, mutta se vie myös aikaa. sen takia ollaan jouduttu jättämään monet hyvät kekkerit tänä vuonna väliin. niinpä päätettiin huipentaa vuosi 2018 kunnon bileisiin!

jano-levyn julkkareita juhlitaan lauantaina 15.12. kaapelitehtaalla helsingissä! ajateltiin, että tehdään levyjulkkareiden kunniaks tällä kertaa jotain spesiaalia ja päätettiin pitää koko illan bileet kaapelilla. paardit alkaa ysiltä ja jatkuu aina neljään asti. vedetään illan aikana levyjulkkarikeikka, jolle koitetaan säätää mukaan paljon vierailijoita ja kaikkee muuta kivaa. meidän lisäks illan aikana esiintyy myös kaikkien aikojen paras koira, eli karri koira.

eikä siinä vielä kaikki! lisäks me soitetaan heti keikan jälkeen gasellien historian ensimmäinen dj-setti. luvassa meidän pökötissä paljon soivia klassikoita, hyvää uutta musaa ja hölmöilyä. illan aikana soittelee myös muita dj:tä, mut niistä lisää infoa myöhemmin!

näillä puheilla me halutaan toivottaa kaikki tervetulleiksi! ota kaverit mukaan ja tuu juhlimaan!”

-gasellit

*****

Gasellit: Jano -levyjulkkarit
Live: Gasellit, Karri Koira
DJ´s: Very Special Gasellit DJ-set + myöhemmin julkistettavat muut DJ:t

Aika: 15.12.2018,  klo 21-04
Paikka: Kaapelitehdas, Merikaapelihalli (Tallberginkatu 1, 00180 Helsinki)

Ikäraja: K18
Liput: 32e ennakkoon / 37e ovelta. Liput tulevat myyntiin Tikettiin maanantaina 3.9. klo 12.

Mukana menossa: All Day, Johanna Kustannus & YleX