PYHIMYS SYKSYN AINOALLA JA VUODEN VIIMEISELLÄ KEIKALLA KULTTUURITALOLLA LOKAKUUSSA

Suomen suosituimpien artistien joukkoon noussut pitkän linjan räppäri Pyhimys esiintyy ”Neljä vuodenaikaa – Syksy” -konsertissa Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 13. lokakuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin Tikettiin ja Lippupisteeseen maanantaina 28.5.2018 klo 9.00.

Pyhimyksen helmikuussa ilmestynyt ”Tapa poika” -albumi on ollut kuluneen vuoden puhutuimpia julkaisuita. Jo viime lokakuussa järjestetty levyn ennakkokuuntelukeikka Valkoisessa Salissa myi loppuun alle minuutissa. Nopeassa ajassa platinarajan ylittäneen albumin jokainen kappale ylsi Spotifyn Suomen TOP50-listalle, ja kevään loppuunmyyty levynjulkaisukiertue sisälsi mm. peräti kolme peräkkäistä iltaa Tavastialla.

Kesällä Pyhimys nähdään lähes kaikilla isoimmilla festareilla ja lokakuussa hän nousee ensimmäistä kertaa omalla keikalla Kulttuuritalon lavalle.

”Kevään ja kesän perinteisemmän kiertueen jälkeen halusin järjestää jotain spessua, tai no, ainakin jotain kummallista. Siksi Kulttuuritalon tapahtuma on syksyn ainoa ja samalla vuoden viimeinen live-esiintymiseni, johon pyrin roudaamaan aikaisempaa enemmän musiikki- ja esiintyjäihmisiä mukaan. Ei nyt kuitenkaan spoilata liikaa, mutta ainutkertainen parin tunnin konsertti on suunnitelmissa”, Pyhimys summaa.

All Day & Fullsteam esittävät:
PYHIMYS – NELJÄ VUODENAIKAA – SYKSY
LA 13.10.2018 Helsinki, Kulttuuritalo

Liput alk. 29€
Ennakkomyynti alkaa ma 28.5.2018 klo 9.00
TIKETTI: www.tiketti.fi/tapahtuma/54943
LIPPU.FI: https://www.lippu.fi/pyhimys