Karri Koira

Mammat riivaa” biisin myötä suureen suosioon noussut Karri Koira myi heti ensimmäisellä soololevyllään kultaa. Karri Koiran hittejä ovat mm. platinaa myynyt  ”Lähe mun kaa” ja ”Kaikki tai ei mitään”. Karri Koiran ääni siivitti myös SärrenHesan naiset” kesän 2015 superhitiksi.

Karri Koiran musiikki on kotimaista tanssittavaa R&B:tä ja hänen keikkansa ovat takuuvarmoja viihdyttäjiä niin klubeilla kuin festareillakin.

Karri Koira on pitkän linjan vaikuttaja kotimaisen rap musiikin saralla. Hänet tunnetaan tuottajana ja Vähäiset Äänet yhtyeen jäsenenä. Hän on vierailevana artistina mm. JVG:n kappaleilla ”Töttöröö”, ”Mitä siit tiiät (Heeeyyy)” ja ”KMDOD”.

Keikoilla Karri Koira on tuttu näky taisteluparinsa Ruudolfin rinnalla ja vuodesta toiseen lavat on otettu haltuun ja katsomot pysyneet täysinä. Kesän 2016 kynnyksellä Koira siirtyi Universal Musicin alaisuuteen ja viimein, reilun kolmen vuoden odotuksen jälkeen vastasi fanien toiveisiin ja julkaisi uutta musiikkia ”Yks” -singlen muodossa.

© Andrei Kipahti