Einari Stylman

Einari Stylmanin odotettu esikoisalbumi OK soi artistin aiempia singlejulkaisuja sähköisemmin ja herkemmin. M.dulorin maaliskuussa 2022 julkaisemalla albumilla omaääniset laulut ovat imeneet sävyjä elektronisen musiikin eri laidoilta. Henkilökohtaisissa teksteissä rakkauden ja luopumisen teemat kietoutuvat kiehtovasti astronomiaan sekä teknologisiin utopioihin ja dystopioihin. Albumilta löytyvä kappale Efelake on julkaistu myös Pasi Riennon ohjaamana musiikkivideona.

****/***** “Syvä synteettinen elämys – Einari Stylmanin OK on suomenkielisten synalevyjen parhaimmistoa” – Niko Kettunen / Soundi (3/2022)

Livenä Stylman esiintyy hurmoksellisen yhtyeensä kanssa, jossa soittavat Juha Kuoppala, Arto Kostet ja Harri Lind.

Aiemmin Stylman on julkaissut soolosinglejensä lisäksi levyn Lopunajan mies -yhtyeen solistina ja soittanut mm. The Holyn ja Death Hawksin live-kokoonpanoissa.

Tilaa artisti keikalle

Keikkamyynti

Keikkatuotanto

Lataa promokuvat

  • Musiikkivideot

    Keikat

    Ei tulevia keikkoja.

    Menneet keikat

    to 29.09.22

    Secret Sauceity, Lost in Music, Tampere

    Osta liput

    pe 24.06.22

    Stadin Juhannus, Lonna, Helsinki

    su 17.04.22

    Olympia, Tampere

    pe 08.04.22

    Korjaamo 360, Helsinki

    la 02.04.22

    Torvi, Lahti

    la 14.12.19

    Suistoklubi, Hämeenlinna

    pe 08.11.19

    Bar Loose, Helsinki

    la 24.08.19

    NuermoFest, Seinäjoki

    la 03.08.19

    Mitäs mitäs mitäs -festivaali, Nuutajärvi, URJALA

    pe 02.08.19

    Kaupungin Äänet, Lahti

    la 16.02.19

    W/ Onni Boi
    G Livelab, Helsinki

    pe 31.08.18

    Teurastamo, Helsinki

    to 26.07.18

    Tenho, Helsinki

    pe 23.02.18

    Mad House, Helsinki

    la 17.02.18

    Kuudes Linja, Helsinki

    pe 16.02.18

    Suisto, Hämeenlinna

    to 15.02.18

    Mars Festival, Rytmikorjaamo, Seinäjoki

    to 03.11.16

    W/ Kari Tapiiri
    Broken Hearts Club, We Got Beef, Helsinki