Yona

Laulaja-lauluntekijä Yona on todellinen oman tiensä kulkija. Vuonna 2010 debytoineen artistin kuusi sooloalbumia ovat temmanneet alati kasvavan yleisön ennakkoluulottomalle musiikilliselle matkalle, jonka varrella laulaja on ihastuttanut niin modernin laulelman, tangon kuin räpinkin saralla.

Parhaillaan työn alla on seitsemäs studioalbumi, Yona:7. Vuonna 2018 Johanna Kustannuksen kautta ilmestyvän albumin tekijäkaartiin lukeutuvat Yonan ja yhtyeensä lisäksi mm. Didier Selin, Mikko Pykäri, Riku Mattila ja Mikko ”Pyhimys” Kuoppala. Albumin ensimmäinen sinkkulohkaisu ’Ghetto’ on ehtinyt jo kerätä ylistystä niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin.

Yona yhtyeineen elää livetilanteissa intuitiivisesti ja osittain improvisoiden. Tunnelma vaihtuu hypnoottisesti intiimistä eeppiiseen, ja musiikilliset raja-aidat kaatuvat, sillä Yonalle niillä ei ole merkitystä.

”Musiikki on parasta mitä tiedän, enkä halua nyt elää mitään muuta elämää kuin elämää musiikin parissa. Toivon, että voin musiikkini kautta voimaannuttaa ja rohkaista ihmisiä elämään rohkeammin, sekä tuntemaan pelottomammin.” -Yona

Kuva (c) Samuli Karala